Kurkistus syksyyn loman kynnyksellä

Tänään on se päivä, jolloin laitan sähköpostiini automaattisen lomavastaajan ja suljen työpuhelimen luvan kanssa muutaman viikon ajaksi. Vuosi kehittämistyötä ja kohtaamisia on tullut taas täyteen. Epätodellista ja kiitollista havahtua, että elokuussa vuosiani Sininauhaliiton ikääntyneiden päihdetyössä on kertynyt jo kuusi.

Näin loman kynnyksellä on tärkeää punnita mennyttä vuotta ja uskaltaa tähystää myös tulevaan syksyyn. Kulunut vuosi on ollut todella antoisa ja runsas ikääntyneiden päihdetyön kehittämisessä. Pilkeohjaajakoulutusten myötä toimintaa on saatu levitettyä uusille paikkakunnille (mm. Espoo ja Lieto), uusia Pilkeporukoita on syntynyt ja Pilketoimijat ovat kohdanneet toisiaan valtakunnallisesti ensimmäistä kertaa toiminnan 15 vuoden olemassa olon aikana. Työ saa jatkua ja yhä useampi päihteidenkäytön kanssa kamppaileva ikääntynyt saa yhteisön ja osallisuuden kokemuksia.

Toinen antoisa osa työtäni on ollut päihdesensitiivisen surutyön kehittäminen, jonka saralla on myös tapahtunut kiinnostavia ja ainutlaatuisiakin asioita vuoden mittaan. Tärkeimpänä mainittakoon Sininauhaliiton yhdessä Päihdesensitiivisen surutyön verkoston kanssa julkaisema Päihdekuolema ja vaiettu suru -kirja, jonka ensimmäinen painos tilattiin loppuun muutamassa kuukaudessa. Toistakaan painosta ei ole enää jäljellä kuin vajaa kolmasosa. Kirja on kaikesta päätellen syntynyt paitsi tarpeesta myös tarpeeseen, onhan se ensimmäinen laatuaan, jossa päihdekuoleman lähipiirissään kokeneiden tarinoita, sekä asiantuntija- ja tieteellistä tietoa on koottu yksiin kansiin. Vaietulle ilmiölle on haluttu antaa ääni myös päihde-erityisissä sururyhmissä, joita Sininauhaliitto ja yhteistyökumppanit ovat järjestäneet eri puolilla pääkaupunkiseutua ja muuta Suomea.

Tulevana syksynä vaietulle äänelle ja tarinoille halutaan luoda aivan erityinen alusta, foorumi, jossa päihteisiin kuollutta läheistä voi käydä muistamassa. Tavoitteena on luoda kokonaisuus, jossa yhdistyvät vertaisuus, tieto tarjolla olevasta avusta ja tuesta sekä tiedon tuottaminen eli päihdekuolemien esiin piirtyminen. Kannattaa pysyä kuulolla ja merkata kalenteriin tuleva Pyhäinpäivä (3.11.2018).

Lomalle on mukavinta jäädä, kun tietää, että myös työhön on mielekästä palata. Näin tulee olemaan jo kuudennen kerran Sininauhaliiton työhistoriassani - eikä vähiten loistavien yhteistyökumppaneiden ja lämpimän työyhteisön ansiosta.

Kaunista kesää ja nähdään taas elokuussa!

Katariina Hänninen
kehittäjä, ikääntyneiden päihdetyö
Sininauhaliitto ry