Päihdekuolemista vaietaan yhä

Pojan kuoleman jälkeen olen ollut aika yksin. Kun olen kertonut poikani
kuolemasta, tietysti kysytään, mihin hän kuoli. Aluksi vastailin: sairauskohtaukseen. Nykyisin vastaan suoraan: päihteisiin.

Tuore kirja antaa ensimmäistä kertaa äänen läheisensä päihteisiin menettäneille ja heitä kohtaaville päihdetyön ammattilaisille.


Alkoholiin kuolee noin 1 700 suomalaista vuosittain. Huumekuolleisuus on Suomessa EU:n korkeinta tasoa. Silti läheiset edelleen usein vaikenevat päihdekuoleman tuottamasta surusta.

Päihteisiin eli alkoholiin, huumeisiin ja lääkkeisiin kuolevat jättävät jälkeensä vuosittain tuhansia surevia, joiden tekemä ”kuolinsiivous” on häpeän ja syyllisyyden, joskus helpotuksenkin sävyttämää.

Sininauhaliitto on seurakunta- ja järjestökumppaniensa kanssa pitänyt tätä vaiettua surua yllä keskusteluissa, kerännyt kokemustietoa ja kehittänyt sururyhmätoimintaa 2010-luvun alusta.

11.12.2017 julkistettava Päihdekuolema ja vaiettu suru on ensimmäinen käsikirja, joka antaa äänen paitsi läheisensä päihteisiin menettäneille myös näitä kohtaaville, surua itsekin kokeville ammattilaisille. Käsikirjassa asiantuntijat kertovat, mistä tässä surussa on kyse ja minkälaisia suruprosesseja omaiset käyvät läpi. Kirjaan on koottu myös päihteisiin läheisensä menettäneiden kertomuksia kokemuksistaan, tunteistaan ja elämässä eteenpäin pääsemisestä.

Kun päihdekuolemat ja niiden sävyttämä suru tulevat ilmiönä tunnistetuiksi ja tunnustetuiksi, menetyksen kokenut saa surra rauhassa ja oikeutetusti. Liiasta sensitiivisyydestä vapautuessaan hänen ei tarvitse miettiä jatkuvasti kenen kanssa, milloin ja miten hän kertoo läheisensä menetyksestä.

Päihdekuolema ja vaiettu suru tarjoaa esimerkkejä tavoista käsitellä surua ja muistaa vainajaa kaikkien elämää – ja kuolemaa – kunnioittavilla tavoilla.

- Halusimme saattaa tällä käsikirjalla vaietun surun kuuluvaksi ja näkyväksi ja antaa ammattilaisille eväitä kohdata päihdekuoleman lähipiirissään kokeneet. Myös ammattilaisilla tulisi olla tilaa ja lupa käsitellä surua, ikääntyneiden päihdetyön kehittäjä Katariina Hänninen Sininauhaliitosta sanoo.

Hänninen on aiemmin tänä vuonna julkaissut artikkelin saattohoito- ja surutyökäytännöistä Sininauhaliiton jäsenyhteisöissä.

 

Lisätietoja kirjan kirjoittajilta:

Katariina Hänninen, kehittäjä, Sininauhaliitto, puh. 050 3100 669, katariina.hanninen@sininauha.fi

Marja-Liisa Laapio, päihdesensitiivisen surutyön verkoston perustajajäsen mimmi@laapio.fi

Virpi Liirus-Mäkelä, diakoniatyöntekijä, Helsingin seurakuntayhtymän erityisdiakonia, puh. 050-3802897, virpi.liirus-makela@evl.fi

Marko Luukkanen, varapuheenjohtaja, Irti huumeista ry, puh. 050 559 1713. marko.luukkanen@hel.fi

Eeva Nurminen, päihde- ja kriminaalityön diakoni, Vantaan seurakunnat, puh. 050 381 8774, eeva.nurminen@evl.fi

 

Kirjan tilaukset