Vinkkejä Pilke-toimintaan poikkeusoloissa
 

Kokosimme Pilke-ohjaajilta ympäri Suomea vinkkejä kannattelevaan työhön Pilke-porukoiden ollessa tauolla.

  •         Puhelinsoitto kerran viikossa tai niin usein kuin mahdollista – mahdollisuus vaihtaa kuulumisia, ajatuksia vallitsevasta tilanteesta ja kysyä tuen tarpeesta poikkeusoloissa: esimerkiksi kaupassakäynti ja muu asiointiapu
  •         Soittovuoroja voi jakaa ohjaajaparin kanssa tai delegoida jollekin toiselle henkilölle, jos on itse siirrettynä väliaikaisesti toisiin tehtäviin
  •         Soittoja ei tarvitse tehdä kaikkia peräkkäin, vaan soittaa voi pitkin viikkoa – mahdollisuuksien mukaan sopia jokaisen pilkeläisen kanssa oma soittoaika, sillä pilkeläiset tunnetusti odottavat ohjaajan soittoa
  •         Pilkeläisiä voi kannustaa olemaan yhteydessä toisiinsa (mikäli on lupa yhteystietojen jakamiseen)
  •         Tekstiviestillä voi lähettää Positiivarien Päivän pähkinän joka arkipäivä mietittäväksi ja myöhemmin samana päivänä oikean vastauksen
  •         Postitse voi lähettää esimerkiksi erilaisia itsenäisiä tehtäviä, jumppaohjeita, postikortteja tai kirjeitä.
  • Mikäli suunnittelee Etä-Pilkkeen kokeilemista, vinkit helpoista etäkokouksista vertaisryhmätoimintaan löytyvät täältä.


Kaikissa yhteyksissä on tärkeää viestiä toivoa tulevaisuudesta ja kannustaa pilkeläisiä palaamaan toiminnan pariin, kun kokoontumisrajoituksista luovutaan.

 

Pilkettä elämään -projektin työntekijät
Katariina Hänninen ja Anna-Leena Nikula