Päihdesensitiivinen suru

Alkoholikuolemien lisääntyminen on ollut vuoteen 2010 asti huomattavasti nopeampaa kuin alkoholin kulutuksen kasvu. Viime vuosina alkoholikuolleisuus on kuitenkin kääntynyt laskuun. Vuonna 2014 alkoholiperäisiin syihin kuoli 1800 suomalaista (Findikaattori). Suhteessa juotuun alkoholimäärään alkoholikuolleisuus on ollut Suomessa selkeästi korkeampi kuin esimerkiksi Espanjassa, Ranskassa tai Isossa-Britanniassa. Tilastojen mukaan huumekuolemat ovat olleet viime vuosina kasvussa Suomessa ja muissa pohjoisen Euroopan maissa. Suomessa ja Pohjoismaissa huumekuolleisuus on jo EU:n korkeinta tasoa. (EU:n huumeraportti 2015.)

Yleisyydestään huolimatta päihdekuolemien tuottamalla surulla ei ole sijaa arjessa, vaan se on ollut vaiettua. Päihdetyön käytännöissä kypsynyt tieto kertoo lukuisten alkoholi- ja huumekuolemien aiheuttamien menetysten tuottavan surua, paitsi vainajan lähiomaisille, myös hänen ystävilleen ja vertaisilleen. Ydinkysymykseksi nouseekin: Miten tätä suomalaiseen kulttuuriin pesiytyvää päihdekuolemaa ja siihen kätkeytyvää surua käsitellään, ja miten sitä tulisi käsitellä?

Päihteisiin läheisensä menettäneet omaiset eivät selviä surussaan yksin

Päihdekuoleman sekä siihen liittyvän surun käsitteleminen on vielä vaikeampaa kuin läheisen päihderiippuvuus. Varsinkaan huumeidenkäyttöä ja siihen liittyvää kuolemaa ei aina tohdita ottaa avoimesti esille edes perhepiirissä. Kuolemaan liittyvää surua on mahdollista työstää seurakuntien sururyhmissä sekä myös surutyöhön keskittyvissä järjestöissä. Järjestöt tukevat omia kohderyhmiään järjestämällä vertaistuellisia sururyhmiä ja -leirejä. Kuitenkaan päihteitä ei tohdita tapaamisissa ottaa esille; päihteistä puhuminen kuoleman yhteydessä näyttää olevan yhtä vaikeaa sekä omaisille että surutyön ammattilaisillekin.

Päihdehuoltolain (4/1986) auttamisvelvoite ei toteudu kuoleman yhteydessä, vaikka kysymys on omaisten akuutista tuen tarpeesta. Omaisten ja läheisten hätä jää perinteisen (päihdeongelmaisen auttamiseen keskittyvän) päihdetyön jalkoihin. Näennäisen auttamisjärjestelmän sekä asenteellisen hämmennyksen takia päihdekuolemasta tulee kohtalokas sekä yksilön että yhteiskunnan näkökulmasta. Sekä sosiokulttuurisesti että mentaalisesti toivoton tilanne saattaa vaurioittaa omaiset; lamauttaa henkisesti, syrjäyttää sosiaalisesti. Omaiset ja läheiset vajoavat helposti masennukseen ja ryhtyvät lääkitsemään toivottomuuttaan omintakeisesti alkoholilla.

Päihdekuolema vapauttaa päihteidenkäyttäjän ongelmastaan välittömästi, mutta ei hänen omaisiaan tai läheisiään. Negatiivisesti latautunut kuva läheisestä ihmisestä päihdeongelmaisena sekä hänen kuolemastaan on ristiriitainen. Sekä kuoleman tuottama helpotus että suru menetyksestä ovat samaan aikaan läsnä. Helpotuksen ohessa kuoleman ainutkertaisuus, raskaus ja lopullisuus saavat aikaan itsesyytöksiä. Hilkka Olkinuoran (2009) sanat "Mitä monisyisempi suru, sitä neuvottomampi on läheinen" pitää päihdekuoleman yhteydessä paikkansa. Monisyisessä surussaan omaiset näyttävät joutuvan tilille itsensä ja tekojensa – useimmiten tekemättömien tekojensa – kanssa. Näissä tilanteissa jäädään helposti Olisiko jotain vielä ollut tehtävissä? itsesyytösten kierteeseen.

Omaisten tukeminen edellyttää päihdesensitiivistä surutyötä, jonka toimintatavat kehittyvät suru- ja päihdetyön välisessä dialogissa. Päihdesensitiivinen surutyö tarkoittaa ammattieettistä herkkyyttä kohdata päihdekuolema, omaiset ja heidän moni-ilmeinen surunsa. Päihdesensitiivisen surutyön ydinkysymykseksi muodostuu ikääntyneiden päihdeilmiöstä tuttu ongelma: Miten ratkaista päihdekuolemaan liittyvän luopumisen ja häpeän välinen dilemma omaisia sekä vainajaa arvostavalla tavalla? Ristiriidan ratkaisemiseksi joudutaan kunkin tapauksen yhteydessä purkamaan päihdeidentiteetin leimaama kuolema ja palauttamaan vainajan ihmisarvo ja kunnioitus. Luopumiseen ja päihdehäpeään kytkeytyvien surutyömuotojen kehittämistyö vaatii sekä teoreettista että käytännöllistä päihde- ja surutyön välistä kommunikaatiota.

Päihdesensitiivinen surutyön kumppanuusverkosto

Ajatus päihdesensitiivistä surutyötä kehittävästä prosessista on saanut alkunsa Sininauhaliitossa kirkon päihdestrategian jalkauttamista tukevan hankkeen (2009), samoin kuin "Liika on aina liikaa – ikääntyminen ja alkoholi" -projektin (2005 – 2011) yhteydessä. Sekä päihdejärjestöissä että seurakunnissa koettu huoli päihdekuolemiin läheisensä menettäneiden omaisten tuesta on käynnistänyt v 2010 "Surustartiksi" kutsutun päihdesensitiivisen surutyön verkoston. Mukaan on kutsuttu pääkaupunkiseudun seurakuntayhtymät sekä Kuopion hiippakuntasihteerin välittämänä Kajaanin, Liperin ja Iisalmen seurakunnat sekä Irti Huumeista ry.

Verkoston tavoitteena on ollut tuottaa tietoa kehittämistyön perustaksi kohdata, tukea ja auttaa parhaalla mahdollisella tavalla päihteisiin läheisensä menettäneitä omaisia. Aluksi on tehty temaattisen tiedon rinnalle kokemuksellista tarvekartoitusta päihde- ja surutyötä yhdistävistä piirteistä sekä potentiaalisista kohderyhmistä. Verkostokokoontumisten ja vierailujen lisäksi aiheeseen on perehdytty järjestämällä aiheeseen tutustuttavia seminaareja. Varsinaisena päihdesensitiivisen surutyön pilottina on toiminut Vantaan seurakuntayhtymän päihde- ja kriminaalityön sekä Helsingin seurakuntayhtymän erityisdiakonian yhdessä järjestämä suruleiri osana naiserityistä päihdetyötä.

Temaattisesti päihdesensitiivinen suru on otettu ensimmäistä kertaa valtakunnalliseen surukonferenssiin keväällä 2012. Päihdesensitiivisestä surusta on pidetty alustus "Monimuotoinen suru ja surevien tukeminen" workshopissa. Aiheesta syntynyt vilkas keskustelu on vahvistanut käsitystä päihteiden puheeksi ottamisen vaikeudesta kuoleman ja surun yhteydessä. Näiden kokemusten sekä alueellisen tarveharkinnan perusteella on selvää, että päihdesensitiivinen suru tarvitsee verkostokumppanuuden lisäksi pitkäjänteisen kehittämisprosessin.

Kirjallisuus:

Kivistö JE, Mattila VM, Arvola T, Paavola M, Parkkari J. (2008) Secular trends in poisonings leading to hospital admission among Finnish children and adolescents between 1971 and 2005. J Pediatr 2008;153:820-4.

Päihdetilastollinen vuosikirja 2011 – Alkoholi ja huumeet. 2011. (2011) Terveyden ja hyvinvoinnin laitos.

Sheron N, Olsen N, Gilmore I. (2008) An evidence based alcohol policy. Gut 2008;57;1341-4.

Lehti, Martti & Sirén, Reino & Hinkkanen, Ville & Aaltonen, Mikko (2010) Pahoinpitely- ja ryöstörikokset. Teoksessa "Rikollisuustilanne 2009: Rikollisuus ja seuraamusjärjestelmä tilastojen valossa". Oikeuspoliittisen tutkimuslaitoksen tutkimuksia 250.

Sininauhaliitto

Sininauhaliitto on valtakunnallinen asiantuntija ja toimija päihteisiin sekä syrjäytymiseen liittyvissä kysymyksissä. Liitolla on 92 jäsenjärjestöä, jotka tekevät auttamistyötä kristillisen ihmiskäsityksen pohjalta.