Pilke-ohjaajakoulutus

Sininauhaliitto suunnittelee ja järjestää Pilke-ohjaajakoulutuksia yhdessä  jäsenyhteisöjen, kuntien ja seurakuntien kanssa. Koulutus antaa valmiudet ohjata vertaistuellisia Pilke-porukoita kannattelevalla työotteella sekä tehdä etsivää päihdetyötä yhteistyökumppaneiden kanssa.

Pilke-ohjaaja saa koulutuksen myötä eväitä tehdä Pilke-työtä oman perustyönsä ohessa.

Koulutuksessa käsitellään ikääntymiseen ja päihteidenkäyttöön liittyviä erityiskysymyksiä, Pilke-työn toimintaideologiaa ja käytäntöjä sekä ryhmädynamiikkaa. Painopiste on osallistuvassa ja keskustelevassa oppimisprosessissa, johon kuuluu työssä oppimista sekä mahdollisuuksien mukaan tutustumista olemassa oleviin Pilke-porukoihin.

Koulutus koostuu neljästä tapaamiskerrasta, välitehtävästä sekä pienimuotoisesta lopputyöstä. Koulutukseen voi ilmoittautua enimmillään 12 osallistujaa.

Pilke-ohjaajakoulutuksia on järjestetty vuodesta 2010 yhteensä 13 kertaa Helsingissä, Raumalla, Turussa, Liedossa, Uudessakaupungissa ja Laitilassa. Koulutus räätälöidään aina paikkakunnan tarpeiden mukaan sopivaksi.

Koulutusten myötä Pilke-ohjaajaksi on valmistunut jo yli sata sosiaali- ja terveysalan ammattilaista eri puolilla Suomea.

Sininauhaliiton jäsenyhteisöille Pilke-ohjaajakoulutus on maksuton, kaupungin ja seurakuntien työntekijöille maksullinen.

Lisätietoja koulutuksista:

Katariina Hänninen
Projektipäällikkö
puh: 050 3100 669
katariina.hanninen@sininauha.fi

Anna-Leena Nikula
Projektityöntekijä
puh: 044 901 3299
anna-leena.nikula@sininauha.fi