Helsinkiläisen Yrjö Wibergin elämä muuttui puolison muistisairauden myötä. Vaimo siirtyi kotoa laitokseen ja eli siellä kuusi vuotta ennen kuolemaansa. Yksinäisyys hiipi Wibergin elämään pikku hiljaa.
Yrjö Wiberg viihtyy vesielementissä. Kotona Helsingissä on purjelaivoja ja merta kuvaavia tauluja ja paljon merenkäyntiin liittyvää tavaraa. Oma mökki oli vielä puolison eläessä Tammisaaressa. Wiberg kertoo hänen olleen kova kalastamaan.
”Niin olin minäkin. Mutta kun hän kuoli, niin annoin mökin pois ja möin veneet. Se vain tuntui niin kamalalta kun kaikki yhtäkkiä loppui. Oltiinkohan me kaikkiaan 54 vuotta yhdessä. Onhan se pitkä aika.”
Lomillaan Wiberg harrasti koskenlaskua kavereiden kanssa ympäri itäistä Suomea, vuosikaudet. Kun puoliso sairastui, kaverit yllättäen kaikkosivat.
”En oikein ymmärtänyt sitä. Lääkäri selitti minulle, että joidenkin ihmisten voi olla vaikeaa suhtautua vakaviin sairauksiin.”
”Minä en mene minnekään vanhustentaloon”
Eniten Wiberg kaipasi puolison ja kavereiden kanssa yhdessä tekemistä ja juttelua. Vaikka tytär ja tämän lapset kävivät välillä kylässä, oli yksinäisiä hetkiä vaikea kestää. Alkoholi alkoi maistua aiempaa tiuhemmin.
”Kyllä mä ennenkin olin käyttänyt, mutta kohtuudella. Silloin se kuitenkin repesi vähän. Minuun iski niin kovin kun vaimo joutui sairaalaan. Meillä oli äärettömän hyvä avioliitto. ”
Sairaalassa Wibergin vaimo kävi muistisairaiden vertaisryhmässä. Puolisoille oli oma ryhmänsä. Erään kerran sairaanhoitaja kysyi suoraan Wibergin alkoholin käytöstä.
”Vastasin, että kyllä mä käytän ja ehkä vähän liikaakin.”
Sekä hoitaja että lääkäri ehdottivat Wibergille Pilke-ryhmään tutustumista. Ryhmät ovat ohjattuja vertaisporukoita päihteitä käyttäville ja käyttäneille eläkeläisille, jotka kokoontuvat usein palvelutaloissa.
”Eli tavallaan vanhustentalossa. Ajattelin, että minä en mene minnekään vanhustentaloon. Vaikka olenkin vanha, niin tunnen itseni nuoreksi.”
Kuulumiskierros on tärkein
Wiberg päätti kuitenkin tutustua ryhmään. Sekä osallistujat että ohjaajat tuntuivat heti ”kivoilta tyypeiltä”. Nyt hän on käynyt ryhmässä kerran viikossa neljän vuoden ajan.
”Nykyään mulla on hyvä olla tiistaisin, kun tiedän, että on Pilke-ryhmä. Mä odotan, että päästään juttelemaan. Ei me nyt ehkä ihan ystäviä olla, mutta kavereita. Ryhmän jälkeen vien muut vielä ruokaostoksille, koska mulla on auto. Sitten jäädään usein markettiin kahville.”
Kesäisin ryhmässä harrastetaan grillailua, mölkkyä ja krokettia, talvisin pelataan sisällä pallopeliä ja kuunnellaan musiikkia. Mutta tärkeintä on keskustelu, Wiberg toteaa.
”Se hetki on paras, kun puhutaan miten viikko on mennyt. Koronan takia kokoontumisaika oli jonkin aikaa lyhkäisempi, ja se oli huono juttu, koska ei oikein ehditty kuunnella kaikkien kuulumisia.”
Pilke-porukat ovat ryhmiä päihteitä käyttäville tai käyttäneillä eläkeläisille. Elämäntavan muuttaminen ei ole ryhmän tavoite, vaan ryhmään voi osallistua juuri sellaisena kuin on.
Pilke-porukasta saat tukea ja apua arkeen, sisältöä arkipäivään, kaveruutta ja tekemistä. Ryhmä alkaa ilmaisella aamupalalla ja kuulumiskierroksella. Muu toiminta suunnitellaan yhdessä ryhmän kanssa. Ohjelma voi olla esimerkiksi vapaata keskustelua, tietovisa, levyraati, kädentaitoja tai retki.
Pilke-porukka kokoontuu kerran viikossa ja ryhmän kesto on 1,5-2 tuntia. Osallistuminen on maksutonta.
Pilke-porukoita on tällä hetkellä Helsingissä, Espoossa, Turussa, Raisiossa, Kaarinassa, Liedossa, Uudessakaupungissa, Laitilassa ja Raumalla. Sininauhaliitto koordinoi ja levittää Pilke-toimintaa uusille paikkakunnille järjestämällä ohjaajakoulutuksia sekä kouluttajakoulutuksia.
Helsingissä Pilke-porukoita on Itäkeskuksen, Kampin, Kannelmäen, Kinaporin, Kontulan, Koskelan, Kustaankartanon, Munkkiniemen, Myllypuron, Pohjois-Haagan, Riistavuoren, Roihuvuoren, Siltamäen, Syystien ja Töölön palvelukeskuksissa/ palvelukeskustoiminnassa.
Kuvat: Matleena Merta
